Uutiset

Ehdokkaat Kesähitiksi 2010 on julkaistu

(31.5.2010)

TIEDOTE 31.5.2010                                                    Julkaisuvapaa heti

 

 

 

Ehdokkaat Kesähitiksi 2010 on julkaistu

 

The Voice järjestää neljättä kertaa Suomen Virallinen Kesähitti-äänestyksen. Juhannukseen kestävän äänestysjakson aikana yleisöllä on mahdollisuus kertoa, mistä kappaleesta tulee kesän ykköshitti. The Voice on valinnut ehdokaslistalle 16 kappaletta, ja yllätyslisäyksiä tulee mukaan äänestyksen edetessä.

 

”Perinteinen Kesähitti-äänestys on saanut musiikin ystävät aktivoitumaan netissä, jossa pyysimme yleisöltä etukäteen ehdotuksia ehdokkaaksi. Näitä ehdotuksia tuli satoja, ja muutama biisi sieltä nousi selvästi esille ja ne otettiin mukaan listalle. Muun muassa Kymppilinja feat. Mariska Minä -kappale tuntui kiinnostavan”, paljastaa The Voicen musiikkipäällikkö Sami Virtanen.

 

Väkeviä kotimaisia

 

Aikaisempina vuosina kotimaiset hitit ovat korjanneet voiton, ja muutenkin top-3 on ollut vahvasti kotimaispainotteinen. Tean ”Tytöt tykkää” voitti vuonna 2007, Cheekin ”Liekeissä” putsasi pöydän kesällä 2008 ja Asteen ”Poikkeus sääntöön” nappasi voiton vuosi sitten. Aste on puolustamassa voittoaan ”Normipäivä” -kappaleellaan. 

 

Fintelligens, Waldo´s People, Raptori ja Marja Tyrni ovat jo suurellekin yleisölle tuttuja nimiä, mutta myös uusia tuttavuuksia kannattaa seurata. Brädi on tuttu Cheek-fanien keskuudessa, ja nyt lahtelainen artisti hakee menestystä omalla Kuka hän on? –biisillä. Monday Box on puolestaan helsinkiläinen poprock-kokoonpano ja heiltä otettiin mukaan menevä Turn The Music On –ralli.

 

Vappu Pimiä ilmoittaa voittajan

 

Suomen Virallinen Kesähitti 2010 julkaistaan 24. kesäkuuta. Vappu Pimiä julkaisee voittajan nimen suorassa radiolähetyksessä The Voice Juhannus HimosFestivaaleilta kello 16.00. The Voice raottaa tilannetta äänestyksen edetessä 4.6 alkaen. Kerran viikossa perjantaisin kello 15.00 näytämme netissä top-5:n eniten ääniä saaneet aakkosjärjestyksessä. Kaikkia ehdokkaita soitetaan tasaisesti Voicella, ja ehdokkaat esittelyineen ovat esillä osoitteessa voice.fi.

 

Jokainen äänestäjä voi valita ehdokaslistalta kolme suosikkiaan, joista ensimmäiseksi valittu saa kolme pistettä ja niin edelleen.

 

Kesähitti-ehdokkaat 2010
1 Aste - Normipäivä feat. Hank Solo - (Warner Music Finland)

2 Brädi - Kuka hän on  - (Rähinä)

3 David guetta / Kid Cudi - Memories - (Emi) 

4 Edward Maya/Vika Jigulina - Stereo Love - (Sony Music)

5 Fintelligens – Sato tai paisto - (Rähinä Records)

6 Hurts - Better Than Love - (Sony Music)

7 Jason Derulo -  In My Head – (Warner Music Finland)

8 Kymppilinja feat. Mariska - Minä - (Hype Records)

9 Marja Tyrni - Suut makiaks - (Warner Music Finland)

10 Monday Box - Turn The Music On - (Sony Music)

11 Raptori - Oi Beibi 16 - (Sony Music)

12 Stromae - Alors On Dance - (Universal Music)

13 The Baseballs - Last In Line - (Warner Music)

14 Timi Lexikon - Reivaa - (Suomen Musiikki)

15 Train - Hey, Soul sister - (Sony Music)

16 Waldo's People - I Wanna Be A Rockstar - (Sony Music)

 

Yhteystiedot:

The Voicen musiikkipäällikkö Sami Virtanen, puh. 050 5957024

Uutiset

Arto Halonen ja Krista Kosonen ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voicen internet-palvelu keräsi ennätysmäärän
 
The Voice tiedottaa: Eminemin ja Rihannan hitti Suomen Virallisen Latauslistan kärkeen
 
Kari Ketonen ja Ville Myllyrinne ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Kolmas Nainen keikalla Radio 957:n Kesän päättäjäisissä Särkänniemessä lauantaina 28.8.2010
 
Yleisö innostui tekemään radiota, jo 10 000 ihmistä mukana
 
Niina Herala ja Susanna Laine mukaan Muotiviikolle
 
Marco Bjurström ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Soittolistojen luomisesta tuli muoti-ilmiö myös Suomessa
 
The Voice tiedottaa: Latauslistalla yksi uutuus ja pieniä muutoksia
 
The Voice tiedottaa: Latauslistan kärkipaikalla tiukkaa taistoa
 
The Voice tiedottaa: Kaksi hittiä Latauslistan kärjessä vuoroviikoin
 
Martina Aitolehti ja Esko Eerikäinen ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voice julkaisee radion soitetuimmat kappaleet reaaliaikaisena listana
 
The Voicen mobiilisovelluksella jo yli 20 000 käyttäjää
 
SBS Finland Oy valittiin Suomen edustajaksi European Business Awards kilpailuun
 
The Voice tiedottaa: Shakira syrjäytettiin Suomen Virallisen Latauslistan kärjestä
 
Eicca Toppinen ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voice tiedottaa: Cheekin uutuuskappale Suoraan Suomen Virallisen Latauslistan kärkeen
 
The Voice tiedottaa: Kaija Koon ja Apulannan yhteistyö nousussa Latauslistalla
 
The Voice tiedottaa: Suomen Virallinen Kesähitti maan ladatuin digibiisi
 
Soittolistatalkoot käyntiin
 
.
 
Suomen Virallinen Kesähitti 2010 on nyt selvillä
 
The Voice tiedottaa: Victorian ja Danielin häät näkyvät myös Suomen Virallisella Latauslistalla
 
The Voice tiedottaa: Suomen Virallinen Kesähitti 2010 maan toiseksi ladatuin
 
.
 
.
 
.
 
The Voice: Tapaa Vappu Pimiä korkkarijuoksussa – voit voittaa unelmalaukun
 
Ehdokkaat Kesähitiksi 2010 on julkaistu
 
Juha Vuorinen ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Jonne Aaron ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voice tiedottaa: Enrique Iglesias, Muse, Aste ja Lady Gaga uusina Suomen Virallisella Latauslistalle
 
Marja Tyrni ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voice tiedottaa: Katy Perryn uutuus suoraan Suomen Virallisen Latauslistan kakkoseksi
 
Peter Nyman ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Amy Macdonald ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voice tiedottaa: Marja Tyrni Suomen Viralliselle Latauslistalle
 
The Voice TV esittää The Baseballs-dokkarin
 
The Voicen mobiiliaplikaatio on iTunesin ladatuin musiikkisovellus
 
SBS Media tiedottaa: Radio jyrää mobiililaitteisiin
 
 
Tehosekoitin ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voice tiedottaa: Edward Maya & Vika Jigulina Suomen ladatuin
 
The Baseballsin uusi musiikkivideo yksinoikeudella Voicen netissä
 
Jutta Gustafsberg ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Martina Aitolehti ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Poets of the Fallin Marko Saaresto ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Koop Arponen ensi viikolla The Voicen Heräämössä